2. tammikuuta 2012
Ensi tapaaminen Linnassa
Jännitti ihan vietävästi kun tiesin että sunnuntaina 01.01 pääsen tapaamaan miestäni ensimmäisen kerran. Tunteet myllersivät. Oli iloinen olo, mutta samalla surullinen, haikea, ahdistunut, pelokas, rohkea... jne. Lista on loputon. Sitten kun pääsi odotus tilaan, niin tunteet hieman hellitti. Alkoi oikeastaan super jännitys :) Ja kun turvatarkastuksesta sai mennä läpi olikin jo taas pihalla. Pakko oli polttaa tupakka koska kädet tärisivät niin paljon. Oli Ihanaa nähdä toinen pitkän ajan jälkeen. Olemme aina olleet kuin paita ja peppu. Emme oikeastaan koskaan ole ollut erossa toisistamme 2 päivää pidempään. Vartiat kysyivät ystävällisesti tiedänkö säännöt ja olenko aikaisemmin käynyt. Enpä ole, mutta säännöt tiesin. Ja kun astelin tapaamistilaan ja näin mieheni istuvan suoraan vartioiden edessä meinasi tippa tulla silmään. Ihanaa. Hän näytti niin hyvin voivalta ja iloiselta siis tilanteeseen katsottuna. Hän oli laihtunut ja se kuuluisa miehen kaljavatsa oli kadonnut. Mieli teki hypätä pleksin yli hänen kaulaansa ja pussata puhki, mutta enpä tietenkään niin tehnyt koska se on kiellettyä ja tapaaminen olisi ollut siinä. Elämäni lyhyimmät 45minuuttia. Tuntui siltä että en edes kerennyt kunnolla istahtamaan kun piti jo lähteä pois. Noh onni onnettomuudessa ensi vloppuna näen hänen molempina päivinä :) RAKASTAN OMAA VANKIANI NIIN PALJON <3
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
mukavaa löytää tällänen blogi!oon samanikäinen ja mieheni lähti juuri istumaan,huomenna on ensimmäinen tapaaminen ja jännittää kovasti..kaikkea hyvää teille:)
VastaaPoistaAnonyymi... Kiitoksia. Onnea teillekkin. Äläkä anna suhteenne väliin tulla edes vankilan muurien. Tässä tilanteessa huomaa kuinka toista rakastaa. Jos kestää vankila ajan yhdessä niin uskon ettei mikään voi erottaa.
VastaaPoistaSärähti silmään 'rakastan omaa VANKIANI niin paljon'
VastaaPoistaPakostikin tulee mieleen aivan kuin tuo olisi hienoa, että mies istuu vankilassa. Bad bad boy.
Ymmärrän kyllä mitä rakkaus on. Ymmärrän senkin, että varmasti tulee ikävä ja toivoisi toisen viereensä.
Mutta näitä blogeja lukiessa huomaa miten sokeaakin se rakkaus voi olla. Kukaan ei turhasta joudu istumaan, siihen liittyvät ne teotkin. Kotona odottavat vaimokkeet eivät tunnu täysin ymmärtävän minkä vuoksi miehensä istuu. Haluaa vaan miehensä takaisin kainaloonsa.
Olen pahoillani tästä piikikkäästä kirjoitustyylistäni, väsyneenä en saa parempaakaan aikaiseksi ja olen suorasanainen. Toivoisin vain jotain vastausta, että mistä moinen hehkutustyyli tulee?
Kaikesta tulee vastata seuraukset, tunteet ja järki olisi hyvä pitää hanskoissa.
Noh, sitä on toki vaikea mennä selittämään miksi rakastan miestä joka istuu vankilassa, se pitää itse kokea jotta sen ymmärtää,näin kävi myös minulle. Ehkäpä et ole tullut ajatelleeksi, että rakastin miestäni jo ennen tätä hetkeä ja että jokainen meistä tekee virheitä. Toiset isompia, toiset pienempiä. Mieheni on vaikeuksista huolimatta mieheni. Ja kuten hieman uudemmissa postauksissa mainitsen, niin ei se linna aina pahaa tee. Mieheni on tajunnut virheensä ja ottanut opikseen. Ei mieheni ole pahamaineinen suur rikollinen. Ehei, aivan normaali mies joka sattui tekemään ison virheen ja josta nyt kärsii seuraukset. En ole koskaan sanonut miehelleni että voi sinua raasua. Ja kuten eräässä postauksessa mainitsin. Te ette tiedä totuutta. Oletkohan tietoinen kuinka moni istuu suomessa syyttömänä vankilass? Se on asia josta ei puhuta. Tämä ei tarkoita että väittäisin mieheni olevan syytön. Omaa tyhmyyttään hän nyt siellä on. Mutta rakkautemme ei vaikeuksien takia katoa. Mietippä omalle kohdallesi, jos esimerkikisi rakastut tänään. Menet naimisiin, perustat perheen ja joko omasta tai muusta syystä puolisollesi käy kalpaten ja häkki heilahtaa. Oletko todella valmis jättämään ihmisen jota rakastat koko sydämestäsi?? Minä en... Tässä nyt jonkinmoinen vastaus. Me puolisot jos ketkä tiedämme tilanteen ja tiedämme myös seuraamukset, Mutta meitä ei tarvitsekkaan ymmärtää. Me olemme oman tiemme valinneet... Tämä tie on minulle se oikea.. Ja lisäksi uskon sanontaan niin myötä kuin vastamäessäkin... Minä tiedän hyvin mikä vuoksi mieheni istuu... Se on ollut kokoajan tiedossani. En ole sokea, en ole tyhmä... Olen vain todella päättänyt tukea miestäni, koska rakastan häntä. Mieheni on virheestä oppinut. Ja se jos joku on tässä tilanteessa hyvä. Koska, minun mielestä ei ole mitenkään hienoa että minun puoliso on linnassa. Ei.. Toivottavasti vastaus antoi jonkilaisen kuvan tällaisessa tilanteessa elävän naisen puolelta katsottuna :)
Poista-Vangin Vaimoke-